mooikka kaikille pitkästä aikaa! En tästä tekstistä jaksa kovin pitkää tehdä kun olen tädin i padilla.
Olin 9-14.6 Virossa Ecu Tallidilla tehoeste leirillä, oli ihan huippua! Kirjoitan kotona siitä kunnon postauksen niin saan sitten kuviakin lisättyä.
Ennen leiriä kävin kahta heppaa kokeilemassa että jos jompaakumpaa olisin alkanut vuokraamaan, mutta kumpikaan ei kolahtanut(ei osanneet lähes mitään) Nyt tulevana keskiviikkona menen kokeilemaan Saarantallille He A-B tuntia, joskos sillä alkaisin 2kertaa viikossa käymään, tai edes kerran viikossa! Lisäksi ajattelin että alan vuokraamaan ja hoitelemaan jotain hevosta siinä tuntien ohella.
Kesälomakin on mennyt vauhdilla kun olin siellä Virossa ja ollaan oltu paljon mökillä.
Eilen vietettiin juhannusta äidin puolen suvun kanssa täällä äidin lapsuuteni kotipaikalla, minkä lähellä oma mökkimmekin on.
Sain kuvata tädin ja sen miehen järkkärillä joten illalta onkin ihan reippaasti kuvia, pitää pyytää jos he lähettäisivät mulle vaikka FBssä jotain kuvia, esim lampaista!
En ole kertonutkaan että meillä on täällä 7pikku pässiä, jotka ovat vuoden alussa syntyneitä ja vielä aika pieniä! Ne on aivan yli söpöjä!
Noni enempää en jaksa kirjoittaa kun tämä on vähän hankalaa, mutta saittepahan ainakin vähän väli informatiota! Palaillaan huomenna tai maanantaina viimeistään. Hyviä juhannuksena kaikille!
(tekstissä voi olla paljon k-virheitä ja jotku sanat vähän tyhmiä mutta tämä muuttaa niitä itsestään Kokoajan joten meni hermot...)
lauantai 22. kesäkuuta 2013
tiistai 21. toukokuuta 2013
Unohdettu haaste
Katselin mitä kautta blogiini on tultu ja jostain blogista oli tullut melko monta katselukertaa joten kävin sitten katsomassa että miksi he sieltä ovat tulleet blogiini. Noh, blogin pitäjä oli joulukuussa haastanut minut mutta oli unohtanut sanoa siitä minulle, mutta onneksi löysin tuon haasteen, tosin vahingossa. Tämä on aikalailla samanlainen mitä aikaisemminkin saamani haasteet. Tässä vielä linkki haasteen antaneen blogiin ja siihen postaukseen.
1.Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle
- Kiitos Hensu haasteesta!
2.Valitse vähintään kolme blogia ja kirjoita tähän haastettujen blogien nimet, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

1. Lempi Blogini:
-Luen pääasiassa vain mainekkaita blogeja, tämä ei johdu siitä ettenkö pitäisi tai aliarvioisin ''tavis'' blogeja, mutta en oikein edes löydä blogeja joita jaksan lukea, tässä kuitenkin blogeja joita luen aktiivisimmin; Arjen ninjailua, Kaktun ja Futuran blogi, Voitto kotiin, Bon bon. Ja on niitä varmaan muitakin mutta nyt ei tule mieleen, ja tietenkin kavereiden blogit!
2. Miksi aloitin Blogin pitämisen:
-En enää oikein muista, mutta varmaan kun olin lukenut niin paljon muiden blogeja niin teki mieli kokeilla itsekkin.:)
3. Tykkäänkö hevosista:
-Joo, olen ratsastanut n.2007 vuodesta lähtien ja meillä on myös kuva, kun todella pienenä olen talutusratsastuksessa.
4. Lempieläimeni:
-En voi päättää kumpi, hevonen vai koira.:)
5. Mitä harrastan :
-Ratsastusta ja koirien kanssa kaikkea puuhastelua, tai siis sitä ei voi sanoa harrastukseksi kun se on jo
elämän tapa.
6. Kesä vai Talvi:
-KESÄ!! On niin lämmin, voi otta aurinkoa, ei ole koulua ja jotenkin tuntuu että elämä aina alkaa kun kesäloma alkaa ja taas sitten kun se loppuu niin elämäkin loppuu...:D
7. Olenko hyvä koulussa:
-En jaksa keskittyä tunneilla ja usein vihkotyötkin jäävät kirjoittamatta, mutta mun ei tarvitse paljoa lukea kokeisiin kun saan jo hyvän numeron, yleensä napsinkin kokeista ysejä.
Pianhan sen näkee kuinka hyvin on tullut kouluun panostettua!
8. Kesäloma vai joululoma :
-Kesäloma koska elämä alkaa silloin!!(;^^
9. Mistä pidän:
-Kavereista, eläimistä, musiikista ,karkeista yms herkuista, perheestä, kaupungeista, pikku kylistä, Turusta ja JUSTIN BIEBERISTÄ......vieläkö pitää keksiä jotain?:D
10. Lempi artisti:
-No siis ihan ykkönen on Bieber, mutta nyt kuuntelen pirteää ja menevää musiikkia, semmosta poppia, räppiä ymsyms.
Tuomas Kauhasen Enkeli ja miksi naiset rakastuu renttuihin on kulutuksessa!
Haastetut henkilöt vastaavat näihin kysymyksiin:
1.Mikä on lempi blogisi ?
2.Miksi aloitit blogin pitämisen ?
3.Tykkäätkö hevosista?
4.Mikä on sinun lempi eläin?
5.Mitä harrastat?
6.Kesä vai Talvi?
7.Oletko hyvä koulussa?
8.Kesäloma vai Joululoma?
9.Mistä pidät ?
10.Lempi artisti?
maanantai 20. toukokuuta 2013
Minne kaikki hevoset ovat kadonneet?
Tiedän tiedän, en ole kirjoittanut, mutta eipä ole mitään mistä kirjoittaakkaan, sillä tuntuu ettei kukaan halua enää antaa hevosiaan vuokralle. Yhtä tilasto tammaa kävin kokeilemassa, mutta se ei ollut hyvä ja toinen minkä piti tulla kesäkuussa Jääliin myytiinkin muualle. Olen koittanut etsiä ihan kaikkialta ja kysellyt tutuilta heppa ihmisiltä, mutta tuntuu että kaikki raa'at lämminverisetkin ovat kadonneet...
Kaikki varmaan ihmetteleet että enkö ratsasta enää ollenkaan, mutta käyn Saarantallilla aina välillä tunneilla ja kavereiden mukana talleilla.
Sitten vähän pirteämpiin aiheisiin, nimittäin KESÄ on aivan pian täällä, tosin tuntuu että se on jo alkanut, ulkona on kokoajan ihan sairaan lämmin, vaikka nyt siellä on ''vain'' 18 astetta mutta eilen mökillä oli n.30 c!
Kouluakin on jäljellä vain kaksi viikkoa, oih en jaksa odottaa kesälomaa, nyt tuntuu se tulee todella tarpeseen!
Kesäkuun 9. päivä lähden Jennan kanssa Viroon Ecu talleille esteleirille, ja tallin omistaja juuri eilen ilmoitti että leirille ei tule muitakuin minä, Jenna ja joku 14v. tyttö Mäntsälästä, eli kunnon teholeiri tiedossa!
Leiriltä olisi tarkoitus kuvata videopostausta, nyt jo vähän jännittää sillä eihän siihen ole kuin 3 viikkoa. (siis ei se videopostaus jännitä, vaan se leiri!:D)
Ja vielä kerran aiheen vaihto!
Olen ihan maassa kun Suomi ei voittanut pronssia, olen ylpeä suomen ''puulaaki joukkueesta'' mutta en tiedä mihin olen pettynyt, en ole Suomeen pettynyt on vain sellainen sisäinen tyhjä tunne, en ole koskaan kokenut sellaista tunnetta kuin eilen illalla USAn voiton jälkeen. Lisäksi kun Ruotsi voitti maailman mestaruuden, miksi juuri Ruotsi, miksei vaikka USA mikä tahansa muu kuin Ruotsi.
Okei rakastan Ruotsin luontoa yms mutta jääkiekossa minulla tullee esiin se suomen ja ruotsin välinen ikuinen taisto, voiton tahto ja viha..

![]() |
| Ikävä tätä hetkee!! (kuva googlesta etsitty) |
perjantai 12. huhtikuuta 2013
askel lähempänä unelmaa
Otsikossa blogin uusi nimi, jonka vaihdan Sunnuntaina ja siksi vasta sitten, että anotkin löytää blogin!
Olen käynyt kokeilemassa yhtä tammaa nyt pari kertaa, mutta en varmaan ala käymään sillä.. Kerron siitä myöhemmin.
Tänään lähdin kesken koulun pois, ja terveyskeskuksessa tuli maattua 2-3 tuntia. Tästä kaikesta myöhemmin, sillä pää ei vielä oikein kestä tätä netissä olemista.....

| viimekesän fiilistelyt jatkuu, sori en jaksanu muokata, ja tuo musta juttu tuossa topin olkaimessa etupuolella on koirapillin pussi XD |
torstai 28. maaliskuuta 2013
Maastoilua
Kävin keskiviikkona (eli eilen) maastossa Otolla Sarin ja Artun kanssa, ensin me käytiin rämpimässä semmoisella hakkuu aukealla, missä on hyvä mennä, kun hevoset saa(lue joutuu!) venyttämään jalkoja, ja olla tarkkana että mihin se kinttu pitikään laskea. Kun selvittiin ryteiköstä ravailtiin jonkun matkaa ja nostettiin laukat, tosin Otto ei ihan heti muistanut että mitä se laukka olikaan, ja mentiin kiitoravilla. Loppujenlopuksi kuitenkin se ikäänkuin kompastui laukkaan, ja lähti innoissaan pinkomaan. Siinävaiheessa vauhti oli jo aika reippaasti noussut, enkä kyllä voi sanoa ihan rehellisesti että ponit olisi ollut kokoajan hanskassa sen laukka matkan.
Laukkailtiin parikertaa vielä sama pätkä, Otto oli hyvin hanskassa näillä muilla kerroilla, ja vauhti oli hyvin säädeltävästi, Artusta tosin en olisi ihan niin varma...:D Ravailtiin lopuksi ''mummoravia'' jäähdyttelyksi. Molemmat hepat kävi kuitenkin aika kuumana, joten käytiin vielä hakkuuaukealla, ja löydettiin uusia reittejä.
Molemmilta hevosilta tuossa vaiheessa katosi kummasti kaikki hösötys ja ylimääräinen vauhti , ja menimme täysin rennosti pitkin ohjin.
Talutettiin autotie pätkä, sillä molemmat vähän pelkää autoja, ja tullessakin Otto yritti ottaa vähän vauhtia...
Kaikinpuolin kiva reissu, kun pääsi pitkästä aikaa laukkailemaan kunnolla hanat auki, sillä sunnuntaina maastossa mentiin vain käyntiä ja vähän ravia, sillä mukana oli eräs tallilainen, jonka hevonen ei ole maastovarma, eikä välttämättä pysy hanskassa ollenkaan...
Ah, pääsiäisloma alkoi tänään ja menen huomenna mökille. Tarkoitus olisi käydä kelkkailemassa, hiihtää, syödä PALJON suklaamunia, tehdä jotain jännää koirien kanssa, ja vain olla, onhan se sentään pääsiäis_loma_.
6.4 olen suunnitellut meneväni taas tunnille, sillä ennen kesän leiriä olisi tarkoitus käydä parikertaa He A tunnilla.
Tiedän että jos olisin kokoajan käynyt tunneilla, olisin huimasti parempi, osaisin paljon enempi asioita, mutta nyt on tullut taas hirveä halu oppia uutta. Miksi jäädä tietylle tasolle junnaamaan, jos on mahdollisuus kehittyä? Menen siis Viroon esteleirille, teen siitä joku päivä erillisen postauksen.
ps.ulkoasu on vielä kesken, ja banneri on työn alla... Pyrin saamaan kokonaisuuden mahd pian valmiiksi, koitetaan kestää vielä hetki!:)

| kesäkesäkesä(2012) tule jo c:<3 |
ps.ulkoasu on vielä kesken, ja banneri on työn alla... Pyrin saamaan kokonaisuuden mahd pian valmiiksi, koitetaan kestää vielä hetki!:)
lauantai 23. maaliskuuta 2013
tunti
Pentti lähti hiihtoloma viikon maanantaina Turkan ratsurinteeelle koulutukseen, ja on edelleen myynnissä.
Eli en enää käy sillä, Sarille tuli nyt suomenhevos Otto takaisin joten käyn sillä varmaan välillä ratsastelemassa. Ja käyn nyt myös varmaan jonkun aikaa Saarantallilla/ tunneilla, jotta kehityn eteenpäin, ja samalla etsin itselle uutta vuokrahevsta.
Tänään kävin Saarantallilla he B tunnilla Jennan kanssa. Menin Perilliuksella eli Peralla. Alku tunnista tuntui että se menee hirveän pitkänä ja jäykkänä, mutta alkoi vertyä kivasti loppuakohden.
Teimme lisäyksiä ravissa ja laukassa, takaosa väistöjä kaikissa askellajeissa, väistöä kä-ra-la, ja kaikkea että takaosan sai polkemaan kunnolla alle.
Tykkäsin Perasta hirveästi alku kankeuksien jälkeen, se väisti hyvin, lisäsi kivasti se jälkeen kun sain askelta vähän terävämmäksi, ja takaosa väistöt meni myös hyvin varsinkin ravissa!
Maneesin ovipäätyä se vähän kyttäili, ja koitti hieman painaa sisälle päin ja jännittyi vähän, luultavasti siitä syystä, että sieltä suli vähän lunta, jota tipahteli alas. Pera jatkoi seuraavalle tunnille joten menin Jennan kanssa laittamaan sen heppaa pois.
Ennen tuntia kävin myös katsomassa Dilleä (entistä vuokraponia) sillä se asustaa Saarantallilla. Poni oli hyvässä kunnossa, mutta tulihan se ikävä vanhoja aikoja...
Tunnin jälkeen mentiin käymään Prismassa, ja koitin katsoa olisiko siellä ollut uusia tennareita, mutta kuten arvelinkin niin eihän niitä ollut hyviä...
Kun tulimme Prismasta jäin Jennalle, leikittiin Jennan pikkuvelipuolen (1v) kanssa, riehuin Jennan pikkuveljen kanssa joka on 12v, ja Jenna pudisteli päätä ja nauro meille blondeille..:D Sen jälkeen mentiin pelaamaan sählyä niiden salivuorolle. Hiki tuli mutta oli kivaa, vaikka minä ja Jenna oltiin ainoat lapset parin muun pikkusen kanssa, siis ne oli jotain kaikki alle 10v?
Huomenna meen ehkä Sarin kanssa Otolla maastoon, tai siis minä meen Otolla ja Sari varmaan Artulla.
Joten siitä saatte luultavasti postausta. En ole tosiaan heppaillu noin kahteen viikkoon (?) joten en oo jaksanu kirjotella mistään ''tänään oli koulua kaheksasta kolmeen ja meillä oli matikkaa, ruotsia yms....''

| kuva metsästetty googlesta |

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
ulkoasuu...
Blogin ulkoasu on täydellisesti kesken, mutta etsin jo varmaan 2tuntia uutta taustaa, ja nyt en yksinkertaisesti enään jaksa, jatkan tätä huomenna, joten koittakaa kestää... (mutta on tämäkin paljon parempi kun entinen :D)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)