Sivut

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kaikkea jännää...

Kävin eilen ratsastamassa Dillellä, meillä oli tarkoitus hypätä, mutta mua jännitti viime kertainen putoaminen ettei siitä tullut kunnolla mitään...:O No muutama kulemman todella hyvä hyppy kuitenkin saatiin. Pääasiassa luotiinkin sitten vain sitä yhteistä luottamista. Tallinomistajien saksanpaimen koira Konalla juuri suojelustreenit menossa,
ja niiden jostain narusta kuului vähän niinkuin sellainen ääni että joku olisi ampunut, se oli täydellistä treeniä meille Dillen kanssa. Pian se oppikin luottamaan ettei se ääni ollut pelottava. Ratsastuksen jälkeen me otettiin vielä muutamia maastakäsittely harjotuksia. Ne sujui ihan kivasti, vähän se katseli kauhuissaan kun lapset laski pulkalla mäkee, mutta me mentiin yhessä tutustumaan ja kattomaan niitä niin ei se sitten niin pelottavaa ollutkaan!;)

Tänään me oltiin minä, Jenna ja meiän perhe mökillä. Minä ja Jenna hiiheltiin siellä kelkanjälkiä pitkin, paistettiin makkaraa, leikittiin koirien kanssa ja tehtiin kaikkea muuta kivaa! Hiihtämässä meille kuitenkin sattui pieni ''onnettomuus''...:D Kelkan jälki oli vähän upottava, mutta me silti päätettiin mennä siitä eräästä mäen nyppylästä josta isä oli ajanut kelkalla, eikä siitä suorasta kohdasta mistä me oltiin ennen hiihdetty. Noh mää sitten lähdin edeltä kiipeämään, ja Jenna tuli melkein kannassa kiinni. Mäki oli upottavampi ku me luultiin Sitten minä tietenkin kaaduin, ja Jenna tietysti kaatui myös. Mää pääsin takaisin ylös mutta lähdin valumaan taaksepäin. Tulin
Jennaan pahki ja kaaduin. Me naurettiin siellä maassa ihan kippurassa ja koitettiin päästä ylös. Noh siinä me sitten puoli tuntia koitettiin päästä ylös... Samalla me sitten karjuttiin ettei me päästä ylös, että voisko joku tulla auttamaan. Noh Taru luuli että sitä kutsuttiin ja tuli paikalle, eipä siitäkään kovin apua ollut. Loppujenlopuksi pääsin ylös ja autoin Jennanki ylös. Siinä sitten hiihdeltiin ne 500metriä takaisin mökille... Ihmetttenlen vain ettei kukaan tullut ettimään meitä kun me oltiin menty jo 2kertaa se reitti ja meillä oli mennyt siihen aikaa vaan 5-10min ja yhtäkkiä siinä menee reilu puoli tuntia... No oltiin sen reissun jälkeen ihan märkiä ja uupuneita. Onneksi me saatiin mennä heti paistamaan makkarraa, sillä olihan se nälkäkin ehtinyt siellä maassa maatessa tulla. Kahden makkaran syönnin jälkeen me käytiin vielä vähän tiellä hiihtämässä, Taru tuli irti mukaan juoksemaan. Saapahan nähdä että kuinka hienot jäljet ens kerralla siinä kaatumis kohassa on...:'D

Mutta sitten vielä toiseen asiaan, videopostaus nyt viivästyy luultavasti ainakin 3viikkoa, koska Minna on mukana tallilla joten me ei sitä nyt ainakaan ihan vielä voida tehhä.:(
En tykkää näistä kuvattomista postauksista, joten laitoin tänne tän vanhan kuvan.:)


tiistai 21. helmikuuta 2012

Selostus kyselystä...

Eli tuo kysely tuolla <--- kysymys on ''mistä aiheesta haluaisitte että minä ja Jenna tehdään video postaus''
vastaus1.Ihan vain normaali tallipäivä?
2.Kulisseissa
3.Vai ihan jotain muuta? (voit Laittaa ehdotuksesi jonkun tekstin kommenteihin)

Eli tällainen pieni selvennys tästä, kun se näkyy tuolla nuin ärsyttävästi...:))

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Mahtavaa onnistumisen iloa! :D

Eli nyt on ollut melkoinen postaus tauko, ja haluan pahoitella asiaa! Mutta en ole jaksanut kovin kirjoitella, koska minulla on ollut myös ratsastuksessa, taukoa kun on ollut niin kova pakkanen.

Eilen meillä oli tarkoitus mennä Jennan kanssa ratsastamaan Poksu ja Dille, mutta Jenna sairastui niin menin
yksin Minnan (Dillen om) kanssa tallille. Päätin ratsastaa Poksullakin, jolla sitten aloitin. Minna meni juoksuttamaan Dilleä peltoon, että ponilta lähtee ylimääräiset virrat pois, kun ei sitä ole oikein voinut liikuttaa
kun on niin kylmä. Menin Poksulla aluksi noin 30min koulua, poni meni ihan ok. Käynti ja ravi meni tosi hyvin, mutta laukassa sain kunnon pukkeja. Poksun entisessä kodissa sille ei pärjätty, joten se on oppinut huonoille tavoille. Esim.laiskottelu,pukittelu, ilman toista ratsukkoa maastoon lähteminen on kamalaa yms... No sitten
päätin lähteä Poksulla maastoon, yksin. No, se ei ollutkaan niin helppoa kuin olin kuvitellut. Kun koitin lähteä polulle parkkipaikalta Poksu pysähtyi,pukitteli,koitti kääntyä kotiin ja hyppiä pystyyn. Sain kuitenkin sen etenemään n.50 metriä josta pääsi hyvin kääntymään takaisin tallille. Siinä sitten taas pysähdyttiin  pukiteltiin ja taisteltiin. Aina jollain tavalla Poksu voitti. Taluttamalla se kyllä meni nätisti, ja jos maastossa koitin taluttamisen jälkeen mennä selkään niin sain kunnon pukkeja. Ehkäpä 16 kerran jälkeen me päästiinkin eteenpäin. Tunsin kuinka poni luovutti, käsitti että minä määrään. Ei pukkeja, ei vastaan vääntöä vain nöyrä poni ja onnellinen ratsastaja. Pian kuulinkin Minnan huutavan pellolta ''Jes hyvä sonjaa!'' Siinä vaiheessä ymmärsin, ''ei hitto kukaan ei oo päässy tällä ponilla varmaan 3 vuoteen maastoon, ilman muita hevosia!:D''  En mennyt kovin pitkälle polkua pitkin, vaan menin yhtä hyvää suoraa pätkää. Käänsin poksun
ja pian tulimmekin saman pätkän ravissa, huomasin kuinka poni rentoutui ja luotti muhun. Se oikein otti muutaman iloisen laukka askeleenkin. Me tultiin se pätkä vielä kerran laukassa, kaikki sujui hyvin, kunnes me käännyttiin tallille kohti. Menin normaalisti käyntiä, mutta yhtäkkiä Poksu pukitti, se sai vähän ohjaa. Siinä sitten mentiin kunnon pukkilaukkaa tallia kohti. No siinähän sitten kävi niin että tipuin hankeen, poni tallas mut ,päästin ohjista irti. Lähdin hölkkäilemään ponin perään. Onneksi Minna sai sen kiinni. Ja eikun takaisin selkään. Tällä kertaa kentälle ratsastamaan. Minna altoi mulle vinkkejä Poksun kanssa, ja tsadam Poksu joutui taas myöntymään että kumpi määrää! Poksun jälkeen menin ratsastamaan velä Dillen. Alunperin mulla oli tarkoitus hypätä, mutta Tintalla oli tietty lähteny kenkä, niin väänsin sitten koulua pellossa. Dille meni taas täydellisen hyvin eikä ollenkaan hötkyillyt. Vähän oli jäykkä, mutta se on ihan ymmärrettävää kun ei ole nyt päässyt kunnolla liikkumaan! :)

Mutta nyt on tullut monen odottama aika, voitte alkaa ehdotella videopostaus aiheita, nimittäin minä ja Jenna ollaan päätetty tehdä teidän toivoma videopostaus! Lisäksi on myös tässä joskus tulossa minun ja Teresan videopostaus! :)) Eli eikun toiveita kehiin! ;))

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Maailman matkaaja on palannut, tosin jo keskiviikkona!

Eli me tultiin reissusta keskiviikkoyönä, n.klo 00.30-01.00. Torstaina en mennyt kouluun, mutta illalla kävin ratsastamassa Dillellä, Jenna oli tietysti Poksulla mukana. Me mentiin koulua parkkipaikalla, kun pelto 
oli sen verran ''jäässä'' että ponien jalat olisi mennyt luultavasti verille. Dille meni ihan kivasti, aluksi se kyllä vähän
kuuhaili eikä suostunut pysähtymään eikä kuuntelemaan apuja. Muutaman pysäytys-, peruutus- ja voltti tehtävillä se alkoi kuunnella, ja liikkui ihan sievästi. Laukkaa siinä ei kovin hyvin voinut ottaa kun oli hieman liukas alusta, mutta otin nostoja jonkun verran. Vasempaan kierrokseen tamma oli hieman jumissa, ja se aiheutti
laukannosto ongelmia. Mutta Oikeaan kierrokseen nousi hyvin, ehkä jopa paremmin kuin koskaan. 
Lumihanki treenit on tuottanut tulosta ja takapäähän on tullut lisää lihasta ja Dille jaksaa ponnistaa paremmin laukkaan. Kerron seuraavassa postauksessa millaista ulkomailla oli, ja lisään siihen sitten kuvia!:)
Ainiin, tässä lähimaissa on myös tulossa postaus: Minä olen minä enkä muuksi muutu.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Lumihalki treenit

Nyt on ollut taas noin viikon postaus tauko, kun ei ole ollut aihetta kirjoittaa.(eikä intoa) Eilen kävin ratsastamassa Dillellä lumihanki treenit. En ratsastanu ihan hikeen asti, mutta raskasta se Dillelle tietty oli.
Tyty on ollu nyt hieman kevyemmällä liikutuksella, kun se on hieman yskinyt, mutta nyt poni on ihan kunnossa.
Menen tänäänkin Dillellä ratsastamaan, koska me lähetään mun perheen kanssa keskiviikkona puoleksi viikoksi
Dubaihin ja puoleksi Fujairahiin. Eli tiedossa on kunnon kuvapostaus. Odotan matkaa innolla, mutta minua ei
pelota eikä jännitä koska me matkustellaan niin paljon! Teresa hoitaa koiria, ja sillä on jo siitä rutiinit kun
se hoitaa niitä aina. Nyt on tietenkin sellainen pieni ero, ettei Teresa ole ennen hoitanut Tarua, saa nähdä miten se selviää. Jennakin oli eilen Poksua testailemassa. Päätelkää tästä miten kävi; ilman satulaa (Poksulla ei oo satulaa)+riimulla ja päitsillä (suitset oli rasvauksessa)+pukitteleva poni+joka ei ole kunnolla hallussa=3 tippumista. Kaikesta huolimatta Jenna tykkäsi Poksusta ja alkaa käymään ponia liikuttelemassa. Jenna tulee
tänäänkin mukaan tallille! :) Anteeksi että tuli jotenkkin sekava postaus, ilmeisesti olen matkailun
innostuksen seurauksena hieman pimahtanut...:))

maanantai 9. tammikuuta 2012

Kysely näin suullisesti.

Nyt olen sitten muokannut tämän blogin, jouluisesta talviseksi. Mitäs pidätte?:)Mutta nyt olisi myös teidän aika kirjoittaa tuonne kommentteihin, että mitkä ovat olleet
teidän lemppari postauksianne. Minulle on annettu paljon kehittävää ja rakentavaa kommentointia
miten voisin muokata blogiani, nyt se on mielestäni hyvä ja tekstitkin ovat selkeämpiä ja kiinnostavampia. Joten jos tämä ei miellytä muita niin tiedoksi vain että muokkausta on silti vielä
hieman tulossa. Mutta nyt te menette lukemaan vanhoja postauksiani, ja kirjoitatte ne sitten tämän postauksen kommenteihin! :)
Dille<3

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

pieni kuvapostaus

Eli ajattelin, tehdä pienen kuvaposauksen viiden lukijan kunniaksi!:D

Dille silloin kun en vielä vuokrannut tytyä...

Dille peruskuntoa hankkimassa...(;

Reeta

Tammuli

Reeta kaunis,minä hyi...

:P




Eli niinkuin näette, se oli hyvin minimaalinen kuvapostaus.
Katselin tuossa äsken satulahuopia,kun se Dillen huopa on niin kamala. Löysin sitten tälläisen ihanuuden,
johon saisi vieläpä podeerauksen, vaikkapa esim: Dille tai Rowanhill najila. :)
Tää on oikeesti niiin ihana! Tän voisin kyllä ottaa vaikka ruskeanakin.

Joo mutta tuo huopa taitaa jäädä kuitenkin haaveeksi... Tai mistä sitä koskaan tietää! ;)