Sivut

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

pieni kuvapostaus

Eli ajattelin, tehdä pienen kuvaposauksen viiden lukijan kunniaksi!:D

Dille silloin kun en vielä vuokrannut tytyä...

Dille peruskuntoa hankkimassa...(;

Reeta

Tammuli

Reeta kaunis,minä hyi...

:P




Eli niinkuin näette, se oli hyvin minimaalinen kuvapostaus.
Katselin tuossa äsken satulahuopia,kun se Dillen huopa on niin kamala. Löysin sitten tälläisen ihanuuden,
johon saisi vieläpä podeerauksen, vaikkapa esim: Dille tai Rowanhill najila. :)
Tää on oikeesti niiin ihana! Tän voisin kyllä ottaa vaikka ruskeanakin.

Joo mutta tuo huopa taitaa jäädä kuitenkin haaveeksi... Tai mistä sitä koskaan tietää! ;)

lauantai 7. tammikuuta 2012

Muuttopuuhia

Nyt onkin ollut muutaman päivän postaustauko,kun ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa,eikä aihetta kirjoittaa.
Torstaina kävin ratsastamassa Dillellä koulua,poni meni aivan täydellisesti! Aluksi se meinasi lähteä puskemaan lapa edellä kulmissa,mutta kunnon asteuksella se loppui. Laukat nousi aivan super hyvin,käynnistä,ravista ja pysähdyksestä. Mentiin lopuksi myös pari etuosa käännöstä. Tamma oli vain vähän
jäykkä takapäästä,ja se näkyi hyvin lievästi liikkeissä. Ennen ratsastusta myös juoksutin Dilleä vähän aikaa liinassa,että poni saa päästää höyryjä ulos. Tänään olin mukana viemässä Dilleä uuteen talliin,Minna ja Dillen entinen hoitaja ajoi meidän (minun ja tallin omistajan) edellä,jotta osattaisiin oikeaan paikkaan. Perillä vietiin tamma tarhaan,ja annettiin sille heiniä,  Dille kotiutui tosi hyvin. Noin tunnin päästä,se poni josta kerroin saapui tallille. Siellä ne sitten Dillen kanssa tutustelivat,ja tutustelivat niin hienosti ettei syntynyt minkään näköistä kinaa. :)
Dille uudessa tarhassaan.:)<3

Paksu Poksu!:D <3

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvää uuttavuotta ja vähän huoliakin...

Nyt on sitten vuosi 2012. Uudenvuoden vietin perheeni ja kummieni kanssa. Kävimme myös serkuillani ampumassa raketeita,kun kotona on koirat ja ne pelkää niitä... Söimme hyvin,saunoimme,kävimme päivällä
lenkillä koirien kanssa jne... Illalla aloin myös vähän aikaa Teresaa. Uusivuosi meni siis ihan perinteiden mukaan.
Päivällä sain kuitenkin puhelun Dillen omistajalta. Eli Dille nyt muuttaa kelloon,yksityistallille jossa on mahtavat maastot,pelto missä voi ilmeeisesti revitellä ihan kunnolla ja kenttä on tekeillä. Siinä on myös se hyvä puoli että
siellä saa omaa rauhaa ja minun vuokraus hinta laskee. Mutta sitten siinä on se että kun täältä kiimingistä
kelloon on puolen tunnin ajomatka autolla,ja jääliin oli vain 5-10min ajomatka,lisäksi jääliin pääsi pyörällä...
Mutta äiti onneksi lupasi kuljettaa minua sinne! Tallissa mihin Dille muuttaa on erittäin haastava shettis,
jolla ei pääse yksin maastoon koska se pukittelee niin paljon,kentällä se menee ilmeisesti ihan ok,mutta
silloinkin pukkeja lentää ihan reilusti ja haastetta riittää. Ja nyt ponille etsitään kerran viikossa vuokraajaa,Jenna
olisi ihan hyvä vaihtoehto mutta kun se alkaa vissiinkin käymään aaltokankaalla vakituisesti. Johanna joka
käy Arskalla,on löytänyt toisen haastavan shettis projektin. Eli pitää nyt kattoa että saahaanko ponille
ratsastaja.;) Mutta nyt voisin lähteä ulkoilemaan...
Hyvää uuttavuotta kaikille Dillen ja Sonjan blogin lukijoille!:)

perjantai 30. joulukuuta 2011

~Dille maailman moninponi..~

Eli, kävin eilen ratsastamassa Dillellä pitkästäaikaa,kun ponilla on ollut yskää ja muuta vaivaa.
Dille on nyt viimepäivinä höpöttänyt kaikille, ja testaillut ihan reilusti että kumpi määrää.
Taluttaessa oli melkein hoitajan päältä juossut,poni oli päässyt irti mutta tyhmänä juossut kentälle.
No siinä samassa kohdassa se alkoi kuumeta,ja puhallella. No kunnialla päästiin kentälle
ilman mitään extemporeita... Selkään menossa se sitten testasi että kumpi määrää.
Sen piti kokoajan peruuttaa pyöriä tai mennä eteenpäin,no siinä sitten jouduin vääntämään
sen takaisin samalle paikalle,ja n.5minuutin päästä pääsinkin selkään,ilman seilausta.
Aluksi menin isolla ympyrällä ihan vain harjoitusravia,että tamma saa päästää höyryt
ulos,kun kentällä ei nyt saa irtojuoksuttaa. Siinä haettiin takasilla kunnolla alle polkemista ja
asetusta kulmissa yms... Sitten jatkoin ihan perus lämmittelyjä,voltteja,kiemurauraa ja
askeleen lyhennystä ja pidennystä. Alkuvaiheessa sain jonkun verran pyytää ihan reilusti
eteen. Ensimmäisten laukkojen jälkeen vauhtia alkoi löytyä ihan kivasti. Lopuksi vielä otin
pari väistö pätkää käynnissä ja ravissa. Eli poni oli aivan super,eikä viime ja toissa
kertaisista höpötyksistä ollut jälkeäkään.

Nyt te kaikki toivotte jotain postausta! Se on pakollista jos haluatte että kirjotan
tänne jotain!;)

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

*~23 ja 24 luukku avautuu nyt*

Mua alkoi ihan hirveästi häiritseen,kun jätin nuo kaksi^^luukkua avaamatta teille joten tässä ne tulee!
23. Ratsastus historiani!
 Kun menin 1.luokalle 2kaveriani harrasti ratsastusta lähellä olevalla tallilla. Pian minunkin mielenkiintoni heräsi ja menin muutamalle talutus ratsastus kerralle. Parin vuoden päästä huomasin että kuulun pienen ratsastus tallin
''vakio tallityttöihin'' parin kaverini kanssa. Tallilla ei käynyt kovin montaa suht hyvää ratsastajaa,joten yleensä
me kaikki olimme samalla tunnilla. Sitten eräs vuosi ilmoitettiin että talli lopetetaan...
Siinä vaiheessa älysin että mun pitäs etsiä uusi talli. Jäälissä oli sitten jäälintalli jossa kävin parilla tunnilla,mutta en jotenkin tykännyt paikasta. No sitten lähin ratsastuskoulu olisi Oulussa,eikä kukaan aikoisi kuskata mua sinne...
Joten jouduin käymään jäälissä, joskus kävin Jennan kanssa esim ponipihalla tai Saaran tallilla.
Mutta yhdellä kerralla menin Teresan mukaan jäälintallin lähellä sijaitevalle yksityis tallille. Se reissu muutti mun elämän... Koitin sen jälkeen pyytää Teresalta tallin omistajan puhelin numeroa,mutta Teresa vain itsepintaisesti sanoi ettei siellä ole vuokrattavia. Siinä vaiheessa musta tuntu ettei se halunnut vaan mua sinne tallille...
Mutta enään en muista miten se tapahtu,mutta kerran kysyin siellä tallillla että tarviiko joku vuokraajaa ja Teresa sano että Reeta tarvii. No sain Teresalta Reetan omistajan numeron, ja illalla soitin sitten Sannalle.
No sitten aloin käymään Reetalla ja Jenna Elliotilla. Reetan kanssa saatiin kääntää ihan kunnolla,nimittäin tammahan on ex-ravuri. Työtä siinä on vieläkin,mutta sitten kun se alkoi luottaan muhun tuntu et kaikki sujuu hyvin ja päästään kokoajan eteenpäin. Yksi päivä sitten menin tallille niin sain tietää että Reeta oli viimein saatu kantavaksi. Jonkun ajan päästä sitten Tammulla (sitä sanotaan Tammuksi!) ei enää voinut mennä kovin hyvin,sillä sen maha kasvo ja kyljet herkistyi niin että jos annat vähänkään liikaa pohkeita,niin sitten se perse lensi ja ihan kunnolla! Sitten ajattelin että on parasta vaihtaa hevosta kun oma turvallisuus meinasi joutua vaaraan. Laitoin ilmotuksia että etsin uutta vuokra hevosta...
~tähän väliin ois tullu kuva mutta ei sitten jos kone ei suostu yhteis työhön...-.-~
Noh,sitten sain Dillen ja nyt ollaan tässä...;)
tuli ihan tylsä juttu ku eii saanu kuvia eikä videoita...24 saatte myöhemmin ku jotenki niin
ärsyttää että on pakko mennä uloos...


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

*~Joulukalenterin 21. luukku auki*~

Elikkä,meidän kone oli rikki viikon päivät. Joten postaus taukoa on tullut. Menin eilen
Elliotilla(Klockas Elliot P04-1185 - Sukuposti) ilman satulaa maastossa. Teresa ja Lassi (hevostytön elämää)
oli mukana, molemmilla oli toosi paljon energiaa,joten päätettiin mennä ravi/laukka maasto.

Vaikka Elliot on shettis,niin esim ravi pätkillä se yleensä ravasi Lassista ohi.(Lassi siis on suokki.) No sitten
kun päästettiin ponit kunnolla juokseen,niin molemmat nappasi kuolaimesta kiinni ja sitten mentiin.

Kun pojat vihdoin saatiin pysäytettyä,niin päätettiin kävelyttää,ja tehdä maasta käsin juttuja loppu tunti.
Tallissa sitten alkoin antamaan ponille melassia,niin se sitten astu sinne malassisankoon,ja kaato ne melassit käytävälle. Ja sitten ihanasti viemärin reiät oli tukossa,niin jouduttiin Teresan kanssa tökkiin se sormilla auki!<3

Nyt teillä on vielä pari päivää aikaa toivoa postauksia. Huomenna kirjoitan 'ratsastushistoriastani.'
Ja nyt saan vain toivoa että tämä mun ihana kurkku kipu ei nyt joulua vasten muutu,joksikin angiinaksi.
Elikkä nyt kaikki toivepostauksia toivomaan! ;)

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

*~Joulukalenterin 14. luukku auki*~

Eii voi olla totta! Ulkona on plus asteita ja lumi sulaa poiis! Just ku kerkesin ajatella että ihanaa ku on talvi,ja pian pääsee lumi maastoihin,hiihtoratsastaan,lasketteleen,hiihtään jne jne...
Mutta nyt tuolla tulee vaan jotain hiton räntää,ja kaikki paikat on ihan sohjossa!
Ja tänään ku olin koulussa liikkatunnilla,nii joku raapas mua, ihan kunnolla. Ihosta lähti kunnon
palanen ja siitä oikeen ryöppys verta! Puhistus oli kamalaa ja laastarin laitto vielä kamalampaa!!
Tunnetusti kun inhoan haavoja,ja muita mikä käy kipeää. Nyt äsken ku koitin ottaa laastaria pois, nii meinasin
pyörtyä, ja oksentaa ku se kävi niiin kipeetä. Eli en sitten ottanu sitä laastaria pois.
Nyt ei oo enään ku enkun koe, ja enkun iso sanakoe. Ja sitten alkaa ihana viikko,sillä se on niin rento!
Ja sitten onkin kunnolla aikaa kirjoittaa postauksia. Sunnuntaina jos Dillen omistajalle sopii,meen hyppäämään Dillellä.
Lassi and me viime keväänä!<3